Kimmo Kautio Kokoaan Suurempi Suomi

Köyhyys ja työttömyys kriminalisoitava?

Henri Heikkinen (kok.) kirjoitti eilen Uuden Suomen nimensä veroisessa, häpeilemättömässä blogissaan oman liberalismin ylistyksensä otsikolla "V*tun köyhät!" http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/152948-vtun-koyhat

Heikkinen kantaa sisällään ilmeisen suurta huolta yhteiskuntamme moraalista, joka siis on suuressa vaarassa, koska maassamme elää sosiaaliturvan varassa kaikenlaisia syrjäytyneitä elättejä, sun muita Mika-Jalmareita. Huoli on helppo jakaa, sillä onhan se arvelluttavaa, että tällaiset Mika-Jalmarit ovat niitä yhteiskuntamme näkyvimpiä hahmoja, joiden moraalikadon myötävaikutuksesta koko yhteiskunta on vaarassa sortua. Onhan se totta, ettei Mika-Jalmari ole kovin esimerkillinen ja lasikattoon räkiminen kyllä näkyy helposti helikopteriin.

Onneksi Henrikin on jo aikuinen mies, sillä pikku-Henrille olisi varmasti tullut heti vastustamaton halu olla, kuin Mika-Jalmari, jonka asema on yhteiskunnassamme muutenkin laajasti kadehdittu, ainakin siellä tulohaitarin tuulisessä yläpäässä. Mika-Jalmari lieneekin siis tälläkin hetkellä koko kansakuntamme näkyvin moraalinen soihdunkantaja.

Onni onnettomuudessa on se, etteivät kaikenmaailman hallitusammattilaisten ja stephenfloppien bonukset tai nallewalhroosien maataloustukiaiset näy julkisuudessa. Mikä moraalikato siitä syntyisikään? Ja kuka sammutti valot? Eikun odottakaas...vedän pääni pois p*rseestäni. Näin käy helposti ihan vahingossa, kun ei ole selkärankaa.

Heikkisellä hengenheimolaisineen on kuitenkin suuri syy tyytyväisyyteen tuonkin tekstin julkaisun jälkeen. Jälleen kerran köyhiä haukkumalla on saatu huomio hetkeksi pois kapitalismin olennaisista moraalisista ongelmista ja lukemattomia uusia seuraajia. Ainoa miinus on siinä, ettei pistekirjoituksella voi vieläkään blogata verkossa.

Sinänsähän tällaiset ajoittaiset avautumiset eivät tarjoa mitään uutta. Joka hetki jossain elämöi joku mielestään oikeistointellektuelli (pahoittelen paradoksaalista termiä) ja "liberalisti", jolle todellista vapautta on paremman aineksen oikeus vedellä köyhiä ympäri korvia. Ihmettelen vain sitä, ettei kukaan ole vielä osannut sanoa, mitä oikeasti tarkoittaa: Vapaudelle on määritettävä hinta ja köyhyys ja työttömyys tulee kriminalisoida.

Sinänsä Heikkisellä ja muilla sosiaaliturvan vastikkeellisuutta tai jopa poistamista kannattavilla on toki hyväkin pointti. Sosiaaliturvan poistaminen lisäisi ainakin ihmisten yritteliäisyyttä ja toisi jokaisen työttömän elämään todellisen taistelun oman hyvinvoinnin puolesta. Ehkäiseehän sekin tietenkin tehokkaasti syrjäytymistä, että köyhät saadaan ulos koloistaan tuonne Siwojen ja Valintatalojen kassoille tai Heikkisen oven taakse, sukkahousut päässä ja mora kädessä. Syntyy uusia kontakteja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

"Sinänsä Heikkisellä ja muilla sosiaaliturvan vastikkeellisuutta tai jopa poistamista kannattavilla on toki hyväkin pointti. Sosiaaliturvan poistaminen lisäisi ainakin ihmisten yritteliäisyyttä ja toisi jokaisen työttömän elämään todellisen taistelun oman hyvinvoinnin puolesta. Ehkäiseehän sekin tietenkin tehokkaasti syrjäytymistä, että köyhät saadaan ulos koloistaan tuonne Siwojen ja Valintatalojen kassoille tai Heikkisen oven taakse, sukkahousut päässä ja mora kädessä. Syntyy uusia kontakteja."

Onko Suomen tulevaisuus tämä, mistä näitä hörhöjä riittää. Todennäköisesti kokoomus nuorilla, mopo keulii todella pahoin. Todellakin, en halu Heikkistä päättämään asioistani. Tuntematon kokoomuspolitikko helsingistä, toivottavasti pysyy tuntemattomana.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ongelma on kun valtio ajaa talouden verotuksella ja sääntelyllä karille eikä läheskään kaikille riitä palkkatyötä jolla voisi ansaita elantonsa.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Niina La

Itse kyllä ihmettelen sitä, että miten Heikkinen on päässyt niin moneen työpaikkaan. Koska hakijoita on tänä päivänä todella paljon, ja ne Heikkisen työpaikat taitavat vielä olla niitä halutuimpia.

Käyttäjän kimmokautio kuva
Kimmo Kautio

Joitakin hommia jaetaan noita puolueiden jäsenkirjoja heiluttamalla...en tokikaan tiedä miten juuri tämän kaiffarin kohdalla.

Käyttäjän JannePaakki kuva
JP Paakki

mutta eihän siinäkään oo järkeä jos työtön tekee vapaaehtoisesti edes ilmaistyötä ns. vapaaehtoistyötä ja on ollu mediassa että vaikuttaa työttömyysetuuksiin kun edes yrittää niin siitäkin rangaistaan ja tämä se vasta kannustaaki yrittämään

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset