Hiilamon kaksoisstandardi

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo (vihr.) kirjoitti tänään 4.8.2018 Etelä-Suomen Sanomien lukijapalstalla populismin pysäyttämisestä totalitarismilla flirttaillen. Keinoksi hän esittää esimerkiksi sosiaalisen median keskustelujen rajoittamista.

Hiilamon kirjoituksessa on hurja kaksoisstandardi. Hän kirjoittaa:

Sosiaalinen media ruokkii vastakkainasetteluja myös siksi, että se on antanut entistä isommat aseet liberaaleja eliittejä puolustaville ajatuspoliiseille.

He puolustavat kirkasotsaisesti omia ”oikeita arvojaan” väärinajattelijoiden vähäisempiäkin puuskahduksia vastaan, mutta tahtomattaan nämä ajatuspoliisit kärjistävät keskustelua ja radikalisoivat toisella tavalla kokevia ja ajattelevia.”

Minun on vaikea ymmärtää millä muulla tavalla sosiaalista mediaa tulisi rajoittaa, kuin vapaata keskustelua rajoittamalla? Mitä tällainen rajoittaminen sitten voisi sisällöllisesti olla? Rajoitetaanko vihapuheen lisäksi myös hyvesignalointia, jotta ”oikeita arvoja” ajavat ajatuspoliisit saadaan kuriin? Rajoittamisnäkemys on itsessään elitistinen. Ketkä sitten olisivat oikeita ihmisiä toimimaan sosiaalisen median siivoojina ja ajatuspoliiseina? Kyse on klassisesta poliittisen filosofian ja demokratian oikeuttamisen ongelmasta: Jos halutaan, että vain valveutuneimmat päättävät, kuka päättää, ketkä ovat valveutuneita?

Hiilamo pohtii kirjoituksessaan rautalankateoriaansa, jonka mukaan populismin nousun syynä olisi eriarvoisuus. Oma rautalankateoriani hakee vastauksia pikemminkin Hiilamon esittämän kaltaisesta ylimielisyydestä, joka on nimenomaan elitististä. Mielestäni kyse on erilaisten totuuksien ja mielipiteiden eriarvoisuudesta ja ihmisten sekä vanhojen ja uusien medioiden eriarvoisuudesta sanansaattajina. Perinteinen media on ottanut vaihtoehtoisten medioiden ja sosiaalisen median nousun myötä oikean totuudenkertojan roolin, Suomessa tätä ilmensi esimerkiksi taannoinen päätoimittajien julkilausuma ”Luotettavan median puolesta” alkuvuodesta 2016.

Hiilamon kommentoidessa sosiaalisen median ja internet-foorumeiden sekä vaihtoehtojulkaisujen roolia, voi rivien välistä lukea harmituksen siitä, että perinteisen median totuuden portinvartijarooli on romahtamassa ja kaikenlaiset ajatukset pääsevät esteettä esiin. Perinteinen media saa syyttää romahduksesta itseään.

Sananvapaus on perinteisesti esitetty demokratiaan oleellisesti kuuluvana, mutta hupskeikkaa, kun todellinen sananvapaus nostaa päätään, se onkin täynnä Venäjän trolleja, maahanmuutosta ja vaikkapa Yhdysvaltojen demokratian ja ihmisoikeuksien viennistä ja kaksoisstandardeista kertovia totuuksia, epähygieenisiä, inhottavia mielipiteitä ja omaa oikeamielistä maailmankuvaa rajusti ravistelevaa sisältöä. Tässä perinteisen median hallitsemassa meritokratiassa kaikenmaailman tittelituuret pääsevät pitkälle egoaan pönkittävällä pätemisellä. Uudessa ajassa totuuksia ei tehdäkään enää toistolla ja kertojan uskottavuudella, vaan sisällöllä, sanansaattajia ampumatta. Se on kauhistus niille yksinkertaista oikeaa ja väärää maailmastaan etsiville ressukoille, joille epävarmuus omasta oikeassaolosta ja totuudesta on kauhun paikka.

Käsillä oleva uusi aika on erityisesti ”läntisessä arvoyhteisössä” peiliin katsomisen paikka. Brexit ja Trump eivät ole sen populistisempia ilmiöitä, kuin perinteiset vaalilupaukset ja niiden pettäminen valtaan pääsyn jälkeen. Päinvastoin ne ovat anti-elitistiä ilmiöitä, jotka ovat johtaneet todelliseen turbulenssiin. Kansat, jotka niin monta kertaa ovat äänestäneet muutoksen puolesta, eivät ole saaneet toivomaansa kuluttajansuojaa. Esimerkiksi Brexit johtui näkemykseni mukaan EU:n federalistisen eliitin kyvyttömyydestä kuunnella niitä ääniä, joiden mukaan liittovaltiokehitys on mennyt liian pitkälle. Kun Euro ei toimi valuuttana, eikä EU kansallisvaltioita alistavana rakenteena, sitä kannattaisi muuttaa suosiolla ja hallitusti, eikä jääräpäisyydellä odotettavissa olevan vääjäämättömän hajoamisen kautta. EU löyhänä kansallisvaltioiden liittona on koko Euroopan etu, mutta liittovaltioistuvana rakenteena tuhoon tuomittu.

Hiilamon kaltaisia vihreitä elitistejä yhdistää usein katteeton edistys- ja hyväuskoisuus, joka on kuin edellä mainitun jääräpäisyyden lyhyt oppimäärä. Siihen kuuluu konservatiivisten kantojen moittiminen milloin 30-luvulta kotoisin olevina, milloin kylmän sodan aikaisina, riippuen mistä asiasta on kyse. Omasta edistyksellisyydestä ollaan totuttu olemaan varmoja. Valitettavasti ympäröivä todellisuus osoittaa kipeästi sen, että joskus pari askelta taaksepäin olisikin oikeasti sitä edistystä.

 

Heikki Hiilamo: Miten pysäyttää populismi?  https://www.ess.fi/Mielipide/art2475509

kimmokautio
Muut Hämeenlinna
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Varavaltuutettu Hämeenlinnassa. Vapauden liiton eduskuntavaaliehdokas Hämeessä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu