Kimmo Kautio Kokoaan Suurempi Suomi

Haistakaa diesel koko valtiovalta

Yksi niistä harvoista asioista, mikä on tänä päivänä ihanan edullista, on musiikin kuuntelu. Suoratoistopalvelut maksavat murto-osan siitä, mikä aikana ennen luvatonta netistä lataamista meni cd-levyihin. Kuuntelin aamulla Irwin Goodmanin kokoelmaa Spotifysta työmatkalla. Irwinin tarina on yksi suomalaisen kulttuurihistorian hienoimmin sanoitettuja tarinoita iloineen, suruineen ja rillumareineen. Vexi Salmi on pukenut lauluiksi niin reissuromantiikan, kuin reissumiehen epätoivonkin. Lauluissa puidaan myös syvää pettymystä politiikkaan, maahanmuuttoa, verotusta, rahojen riittämättömyyttä ja lopulta aika suoraan ja rehellisesti myös kansantautiamme alkoholismia.

Irwinin kappaleen ”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee” sanoituksista pääsenkin jouhevasti siihen, että tänään on taas jo pari viikkoa odotettu tilipäivä. Euro tekee valtion virkamiehelle ohimarssin aina kuukauden viidestoista. 

Vuokraan ja pakollisiin laskuihin meni taas reilusti enemmän, kuin jäi käteen. Tuohon kun vielä lisätään viime aikoina paljon puhuttaneet, autoilun ajankohtaiset katsastuksen ja renkaanvaihdon kulut ja verot sekä tankataan autoa koko ajan nousevilla summilla, niin eipä paljon naurata. Nämäkin kulut on hoidettava, jotta tili tulee myös ensi kuussa ja pysymme kanssa-autoilijoiden kanssa hengissä. Mikäli näiden autoilun kulujen jälkeen on pian enää varaa syödä omaan piikkiin. Pitäisi kai ryhtyä kansanedustajaksi.

Kirsikkana kakun päälle sain diesel-autoilijana jälleen kerran tänään lukea uutisista syytöksiä siitä, miten olen joidenkin mielestä vähintään härski kriminaali, jos jätän tuhannen euron hiukkassuodattimen uusimatta ja korjautan koslani marmoritiskin sijasta nyrkkipajalla, joka tuntee köyhän kansan kikkakolmoset.

 

***

 

Miksiköhän tässä tekee mieli alkaa laskeskella paljonko työttömänä jäisi käteen, kun voisi luopua autosta ja nostaa edes vähän asumistukea? Olisihan tuo moraalisesti aika arveluttavaa, kun mahdollisuus on tehdä töitäkin, mutta entä sitten? Arvatkaapa vain, miettiikö tässä maassa yksityisen terveyspalveluyrityksen lobbari sitä, miten moraalista on edistää verorahojen valumista veroparatiiseihin? Miettiikö yritysjohtaja, miten ansaittuja ovat miljoonaoptiot? Miettivätkö taksilla kauppareissunsakin suhailevat, keksittyjä kilometrikorvauksia nostelevat ja lähemmäs satatuhatta euroa eduskuntavaaleihin polttavat kansanedustajat moraalikysymyksiä ja vaikkapa kansanvallan toteutumista?

Kattia kanssa. Ne olemme me, hädin tuskin palkoillamme pärjäävät, hieman alle keskituloiset, tavalliset suomalaiset, jotka olemme tämän maan moraalinen selkäranka. Me maksamme, kun eliitti ostaa omatuntoa. Pari miljardia pitää aina löytyä haittamaahanmuuttoon ja pari lisää ilmastotalkoisiin. Meidän perisuomalainen rehtiytemme on se kirkas tähti, joka valaisee tien. 

 

***

 

Entä sitten nämä hyvesignaloivat feministit, joita edustaa esimerkiksi Helsingin Sanomissa kolumnoinut kirjamessujen ohjelmajohtaja ja yrittäjä Ronja Salmi? Etelään on lennettävä milloin mieli tekee ja soijat ja tofut lentävät kaukomailta perässä, koska se on kuulemma tarina. Salmen kolumni kuvaa sitä pintapuolista elämää, jossa tarinan pitää näyttää suvaitsevalta, täydelliseltä muiden silmissä. Siksi siitä on niin vaikea luopua. Identiteetti on rakennettu poliittisten ideologioiden ja kuviteltujen hyveiden varaan. Ilman niitä jää jäljelle Putouksen Pieru. Kokemus siitä, että mie en oo mittää. Pelkkää ilmaa.

Maailmaa on vaikea pelastaa, koska ihmisen hyveellisyys on niin monen kohdalla härskiä valhetta ja pyrkyryyttä. Ei sinuakaan, hyveitäsi esittelevä feministipoliitikko, oikeasti edes kiinnosta saako pakolainen turvapaikan tai pelastuuko ilmasto. Ei sinua kiinnosta, jos Laura Huhtasaaren euro on 80 senttiä ja sananvapaus viety. Kyse on siitä, mikä saa sinut näyttämään hyvältä ja sinut itsesi uskomaan satukirjasi sankaruuteen. Kun koti, uskonto ja isänmaa eivät enää täytä henkistä tyhjiötä, tilalle tulee muuta uskonkaltaista höttöä ja mössöä.

Tällainen, pinnallinen tarina on siitä käytännöllinen, ettei sen tarvitse olla mitenkään looginen. Saduissa nämä punertavan vihertävät ihmemaan Liisat voivat samaan aikaan sujuvasti sekä vihata autoilevaa ja kotimaista lihaa syövää, suomalaista heteromiestä, joka muka alistaa naisia, että rakastaa patriarkaalisia tapoja Suomeen vyöryttävää elintasopakolaista. Nämä lissut ne ovat niin hyviä ihmisiä, että he seisovat lentokoneessa, kun poliisi palauttaa raiskaajaa ja istuvat vasta kun oma lomalento lähtee. Tämä maa kun on niin kamala paikka marraskuussa, että täältä on aivan pakko päästä lämpimään, koska ilmasto on liian pimeä ja kylmä. Saisi jo lämmetä.

 

Linkit:

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/037e10d3-f6e8-49cd-81d4-4a45cdc18e0d

https://www.hs.fi/nyt/art-2000005899368.html?share=fe5088d0091c10289e1c8eee869672fa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Pitänee kohta palata hieman modernisoituihin, 1900-luvun alun ottomoottoreihin. Ne toimivat käytännössä millä tahansa palavalla kaasumaisella, nestemäisellä tai kiinteällä polttoaineella. Esimerkiksi maakaasu, valokaasu, vesikaasu, asetyleeni, naftaliini, alkoholit, raakaöljy, kivihiili, puuhiili, turve, ruskohiili, sahanjauho jne kaikki kelpasivat sellaisinaan.

Kaasut vedettiin suoraan koneeseen, nestemäiset kaasuttimen ja mahdollisen lämmittimen kautta ja kiinteät aineet imukaasulaitteen kautta.

Nyt ei kelpaa kuin Nesteen diesel ja sekin vasta veroleiman kanssa. Ihmeesti on moottoritekniikka ottanut takapakkia sadassa vuodessa. Tai sitten tilanne on se, että halutaan myydä ensisijaisesti dieseliä.

Käyttäjän kostiainenpertti kuva
Pertti Kostiainen

Me vaikka asutaan Suomessa ollaan erimaailmoissa toiset saa hillotolppansa toiset joutuu ne maksamaan. Kiitoksesi tulee syyttelyt.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Alunperin dieselmoottorit kehitettiin toimimaan hamppuöljyllä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Pakokaasuja hengittäessä tulisi rento ja autuas olo.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset