Kimmo Kautio Kokoaan Suurempi Suomi

Feminismi vaikeuttaa keskustelua seksuaalisesta häirinnästä

Vasemmistoliiton Elisa Lientola politikoi tänään Etelä-Suomen Sanomien lukijalta-palstalla seksuaalisella häirinnällä ja valkopesi sisäisesti ristiriitaista ja yhteiskunnalle vahingollista ideologiaansa feminismiä. Lientola kertoo seksuaalisen ahdistelun olevan vallankäyttöä ja pyrkivän naispoliitikon vaientamiseen. Hänen omassa tapauksessaan ahdistelu näyttää toimineen päinvastoin. On vaikea nähdä takapuolesta puristamisen estäneen politikointia, ellei se sitten tarkoittanut sitä että puristaessa politiikka ei pääse ulos.

Ahdistelusta ei ole syytä vaieta, mutta ei sen kuulu olla menolippu julkisuuteen. Asia olisi hyvä käsitellä ensisijaisesti osapuolten kesken tai viranomaisten kanssa julkisuuden sijasta. Esimerkiksi julkisuuden henkilöiden kohdalla vahingot maineelle ja esimerkiksi työmahdollisuuksille eivät ole olleet missään suhteessa henkilöiden tekojen vakavuuden kanssa.

Mitenkään vähättelemättä ahdistelua, muistuttaisin ihminen Lientolaa siitä, että seksuaalisuus ja myös virheiden tekeminen ovat osa ihmisen luontoa. Lievät pikkujoululääppimiset eivät todennäköisesti ole mitään älykästä, rakenteellista ja systemaattista naisiin kohdistuvaa vallankäyttöä, vaan pääasiassa pelkkää idioottimaista, kontrolloimatonta käyttäytymistä. Tällaisiin takapuolesta puristamisiin syyllistyvät niin miehet kuin naisetkin. Allekirjoittanuttakin on festareilla puristeltu ohimennen. Tarkennettakoon vielä, että naisten toimesta. Ei tullut mieleen, että siinä olisi pyritty poliittisen toimintani vaientamiseen. En tehnyt edes mediatiedotetta.

Seksuaalisista ahdisteluista tai alaikäisten tyttöjen joukkoraiskauksista puhumiseen ei tarvita feminismiä. Päinvastoin, jos katsotaan vaikka Lientolan ja muiden vihervasemmistolaisten feministien kategorista vaikenemista tai peräti puolustelua, mitä tulee turvapaikanhakijoiden joukkoraiskauksiin, näyttää feminismi pikemminkin esteeltä käsitellä näitä asioita ja tehdä tarvittavat ratkaisut, jotta tällaisten patriarkaalisten osakulttuurien pesiytyminen Suomeen voidaan padota. Yhteiskuntaa kohtaavista perustavanlaatuisista muutoksista tulee puhua. Prioriteetit ovat täysin väärässä järjestyksessä.

Feministit ovat niitä, jotka ensimmäisenä turvautuvat whataboutistiseen ”kyllä suomalainen mieskin raiskaa” -kommentointiin näiden tapausten noustessa julkisuuteen. Feministit ovat niitä, jotka todennäköisimmin nousevat seisomaan lentokoneessa, kun tätä kunniavieraspatriarkaattia palautetaan kotimaahansa, turvaan #MeToo-liikkeeltä.

Lientola itse oli viime presidentinvaalien jälkeen peräti huolissaan, kun Laura Huhtasaari pärjäsi Päijät-Hämeessä niinkin hyvin, kuin pärjäsi. Feministi ei iloitse vahvan naisen menestyksestä, kun tämä pärjää yhteiskunnassa omillaan ja osoittaa, että oikeasti naisenkaan ei Suomessa tarvitse menestyäkseen valittaa sortoa ja alistavia rakenteita. Sukupuolesta riippumatta kukaan ei saavuta korkeaa asemaa yhteiskunnassa jäämällä tuleen makaamaan ja valittamaan olosuhteita. Menestys ei tule miehillekään kuin faksi Jäätteenmäelle.

Opetellaan tulemaan toimeen keskenämme ilman ismejä. Hurraa, ne sukupuolten pienet erot.

 

Lähde: https://www.ess.fi/Mielipide/art2505650

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

En tiedä feminismistä tai valkopesusta kun en tunne tapausta, mutta Kimmo Kautio jättää blogissaan eroittelematta yksittäistapausten- ja seksuaalisen rakenteellisen häirinnän välisen merkityksen.

"Suomessa on käynnistynyt ennen näkemättömän vilkas keskustelu seksuaalisesta häirinnästä. Keskustelu keskittyy pääosin yksittäisiin tekoihin ja niiden herättämään tunnekuohuun. Tärkeää on, että ahdisteluun ja häirintään liittyvät rakenteelliset tekijät ovat viimein nousseet esiin.

Seksuaalinen väkivalta ja ahdistelu eivät tapahdu tyhjiössä, vaan niillä on kytkennät"

https://www.ts.fi/mielipiteet/aliot/3703467/Seksua...

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Laitetaan sitten noista "rakenteellisista tekijöistä", jotka ovat olleet piilossa, feministien suosiollisella avustuksella.

Aluksi etnisesti:
Oulun pedofiili-insesti-isän henkilöllisyys selvisi .Insesti-isä on norsunluurannikkolainen negridi. Tytär tuli isälleen useita kertoja raskaaksi. Tytölle tehtiin lukuisia abortteja. Lisäksi hän synnytti isälleen lapsen. Tuomittu on toiminut myös käräjäoikeuden lautamiehenä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001940262.html

Muuta normimenoa lähihistoriasta:
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/lestadiolaisiso...
https://www.kaleva.fi/juttutupa/uskonto/vaiettu-sa...
https://rauhantervehdys.fi/2016/04/tuomas-hanninen...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyhaa-suuteloi...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000390626.html
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/srk-myontaa-laa...

Jatkoa:
https://johanneksenpoika.fi/dokumentit/seksuaaliri...
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/20171119220054...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jehovan-todist...
https://exjt.org/lisaa/pedofilia/
https://www.satakunnankansa.fi/mielipide/pedofilia...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000754200.html

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Uskonto tai kulttuuri ei tietenkään saisi olla suojamuuri seksuaalirikoksista puhuttaessa tai arvioitaessa.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Tabu se uskonollinen kultturi valitettavasti on ja vaikka islam on yhdistävä tekijä kaikkialla Eu-maissa esille tulleissa ala-ikäisten hyväksikäyttörinkien tapauksissa, niin edelleenkin tätä kulttuurisidonnaista ilmiötä käsitellään yhteiskunnallisten vaikuttajien ulostulojen perusteella yksilöiden tekona, myös syrjäytymisen seurauksena.

Viimeksi Tarja Halonen oli täysin hakoteillä sanoessaan että kaikissa kulttuureissa Oulun kaltaiset teot ovat tuomittavia, kun samanaikaisesti syyllisten lähtömaissa raiskattujen tyttöjen ruoskinnat, kivitykset, vankeustuomiot ovat arkipäivää ja lapsiavioliitot uskonnon siunaamia.

On täysin edesvastuutonta olla käsittelemättä avoimesti ja analyyttisesti uskontoja ja myös teokraattista islamia, kuten uskontojen paternalismia käsiteltiin vielä 80-luvulla naistutkimuksen näkökulmasta.

Tänä päivänä se on poliittinen korrektius, joka on este niin feministeille kuin julkiselle sanalle ja valitettavasti myös älymystölle ja "entisille" radikaaleille, jotka vain naureskelevat persujen junttiudelle, oman maalaisjärkensä kadottaneina tai pahimmillaan piilottaneina.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #4

"Kulttuurirelativismi on näkemys, jonka mukaan ihmisyksilön tekoja ja käsityksiä tulee tarkastella ja arvostella yksilön oman kulttuurin kautta."

Kulttuurirelativismi luo "haasteita" ja niiden kiertäminen lisää jännitteitä yhteiskunnassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurirelativismi

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #5

"Kulttuurirelativismi on näkemys, jonka mukaan ihmisyksilön tekoja ja käsityksiä tulee tarkastella ja arvostella yksilön oman kulttuurin kautta."

Siinähän se ristiriita piileekin, että projisoimme oman totuutemme aivan toisen totuuden omaksuneisiin yksilöihin: ”Sivilisaatio ei ole absoluuttista, vaan – – suhteellista ja – – omat käsityksemme ovat tosia vain oman sivilisaatiomme puitteissa.”[1]

Myös toisesta sivilisaatiosta muuttaneet ihmisyksilöt vetoavat oikeudessa kulttuurieroihin, etteivät kokeneet tehneensä rikosta, niin miksei siis sivilisaatiossamme taakse jääneitä kulttuurisia käytänteitä vaadita maahanmuuttajilta yhtä tomerasti poiskitkettäväksi tai edes tuomita yhtä näkyvästi kuin kotimaisten vanhoillisten aborttimielipiteitä tms. Yleisellä mielipiteellä on vaikutusta ja se on valitettavasti luokkaa "raiskaavathan suomalaisetkin".

Käyväthän "suomalaismiehet" jo tappamassa sukulaistyttöjään ulkomailla asti liian vapaamielisen käytöksen vuoksi, näin se sivilisaatio taantuu...

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #6

"Siinähän se ristiriita piileekin, että projisoimme oman totuutemme aivan toisen totuuden omaksuneisiin yksilöihin:"

Aivan niin. On sivuutettu kokonaan kulttuuriantropologien tulkinta toisistaan pitkään erillään eläneiden kulttuurien sopimattomuudesta enää keskenään ilman konflikteja. Tässä(kin) mielessä, Sipilän kutsu irakilaisille nuorille miehille oli käsittämätön.

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard Vastaus kommenttiin #7

"On sivuutettu..."

Olisi mielenkiintoistoista tietää, onko EU:n kabineteissa edes sivuttu kulttuuriantropologista näkökulmaa Euroopan tulevaisuuden suuntaa hahmotellessa. Kulttuurien väliset konfliktit on tietenkin sivuutettu välttämättöminä kasvukipuina kilpailukykyistä eurooppalaista talousaluetta rannettaessa ja silloin ihmisyksilöt ovat vain pelinappuloita.

Vahinko on jo tapahtunut, Eurooppa eikä Pohjoismaat ole enää entisellä sosiaalisen demokratian kehityksen tiellä, vapauden ilmapiiri on kiristynyt ja uskontojen asema vahvistunut. Siinä olisi haastetta kerrakseen eurooppalaiselle feminismille, joka yhteistyön sijasta on kääntänyt selkänsä eurooppalaisille muslimifeministeille.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri Vastaus kommenttiin #9

"uskontojen asema vahvistunut..." Valtauskonnot on työkalu sulkea osa kansalaisista pyhän ulkopuolelle yksityisen elämänpiiriin.

On surullista, että feminismi/feministit ovat lähteneet mukaan tähän olemalla osa järjestelmää. Olisin voinut kuvitella, että ainakin osalla heistä, olisi kykyä irtiottoon ja itsenäisempään ajatteluun...olla tukena vaikkapa niille musliminaisille, jotka haluavat itsenäistyä.

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala

Olikos tämä lautamies sama, joka omaan oikeuskäsittelyyn tarvitsi tulkin ? Jokin poliittinen ryhmä oli valitessaan ollut sitä mieltä, että hän on kykenevä tuomioita antamaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset