Kimmo Kautio Kokoaan Suurempi Suomi

Yhden asian vaalit on peruttu

Erinäiset puolueet, kansanedustajat ja kansanedustajaehdokkaat eri puolilla Suomea pyrkivät luomaan mielikuvia yhden asian vaaleista. On vaahdottu maahanmuuttovaaleista, ilmastovaaleista, vanhustenhoivavaaleista, sotevaaleista ja koulutusvaaleista. Ehkäpä yhden asian poliitikoille vaalit ovat yhden asian vaalit? Minulle eduskuntavaalit ovat valtiolliset vaalit, joissa valitaan valtionhoitajat.

Vastuullisten valtiomiesten ja -naisten tehtävä on olla lietsomatta paniikkia ja hälytystilaa yhteiskuntaan asioissa, jotka ovat äärimmäisen monimutkaisia kokonaisuuksia ja joihin mustavalkoisuus sopii huonosti. Yksi sellaisista asioista on ilmastonmuutos, johon liittyy tällaista kollektiivista paniikkinappulan pohjaan survomista ja uskonkaltaista fundamentalismia.

Helsingin kuntapolitiikassa vihervasemmisto pyrki jo ottamaan ekofasismia lähenteleviä keinoja käyttöön ja puuhasi lihansyönnin ja maitotuotteiden kulutuksen pakonomaista puolittamista ilmastosyistä. Maltti ja järki kuitenkin voittivat toistaiseksi, kun asia palautettiin helmikuussa valmisteluun.

Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa 27.helmikuuta Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Perttu Virkajärvi toteaa näin: ”Lentäminen tai lihansyönti eivät ole hiilidioksidipäästöjen ongelman ydin vaan fossiilisen energian käyttö. Laskelmieni mukaan kaksi hiilivoimalaa tuottaa kokoluokaltaan saman ilmastokuorman kuin paljon julkisuudessa oleva Suomen märehtijöiden metaanipäästö.”

Suhteutetaanpa edellistä vielä hieman lisää: Vielä vuonna 2012 yksin Kiinaan suunniteltiin rakennettavan yli 300 uutta hiilivoimalaa. Kun mukaan lasketaan Intia, niin nämä kaksi maata ovat rakentaneet tai rakentamassa lähes tuhat uutta hiilivoimalaitosta. Jokainen voi miettiä, miten hyvin järki ja maltti on pysynyt matkassa mukana?

Entäpä Suomen taakka Pariisin ilmastosopimuksen soveltamisesta EU:n sisällä? Suomi käyttää energiantuotannossaan kivihiiltä 6,7%. Päästövähennystavoitteeksemme on asetettu 39%, joka on enemmän kuin esimerkiksi Saksalla, Ranskalla tai vaikkapa Puolalla, jonka sähköntuotannosta kivihiilen osuus on 92%! Puolan päästövähennystavoite on kuitenkin vain 7%. Bulgarian puolestaan ei tarvitse vähentää päästöjään ollenkaan, vaikka se käyttää kivihiiltä 90-prosenttisesti! Suomen edustajat ovat jälleen istuneet nöyrinä statisteina EU-pöydissä. Tai sitten meillä ei ole rahtusenkaan vaikutusvaltaa näihin asioihin!

Toinen ilmastonmuutokseen liittyvä asia tuli eilisessä Ylen uutisessa, jossa tutkijat ihmettelivät Kiinan ja Intian saavutuksia maa-alojen vihertämisen saralla:

"Jos hiilidioksidin määrän kasvu olisi kasvien kasvuun eniten vaikuttava tekijä, valtioiden rajoilla ei pitäisi olla tuolloin merkitystä. Kasvun pitäisi myös olla nopeinta pohjoisilla vyöhykkeillä, missä lämpötila nousee nopeiten ja ikijää antaa sulaessaan mahdollisuuden kasvillisuuden leviämiselle.

Nasan uudet havainnot selkeyttävät kuvaa. Niistä näkyy että vihertyminen keskityy tiettyihin maihin. Kiinan ja Intian jälkeen eniten kasvipeitettä ovat kyenneet kasvattamaan Kanada sekä EU-maat.

Havainnoista siis käy ilmi, että kasvillisuuden leviämisessä eniten vaikuttaa ihmisen toiminta."

Samassa artikkelissa huomionarvoista on se, että jutussa todetaan kansallismielisten tunteiden hyödyttävän positiivisten tulosten aikaansaamisessa. Isänmaallisuus on käyttövoimaa, joka herkistää välittämään omasta maasta ja tekemään työtä sen eteen ja samalla koko maailman hyväksi.

Isänmaallisuutta nostattaisi se, että Suomi pitäisi huolta omista rajoistaan ja ensisijaisesti omasta maasta ja kansasta, pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttämisestä ja kansallisesta yhtenäisyydestä. Tietenkin meidän on syytä huolehtia myös ympäristöstä, mutta presidentti Kekkosen tavoin totean, että suomalaisille valtiomiehille Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista kulkee kaiken muun edellä. Yhden asian vaalit on peruttu eikä suomalaisten asioista päättämään kaivata ihmisiä, joille Suomi ei ole etusijalla.

Viisaan valistusfilosofi Voltairen kerrotaan aikanaan todenneen: "Maailma on epäsoinnille omistettu temppeli. Maailma on aina oleva hullu, ja ne jotka luulevat sen parantavansa, ovat hulluista hulluimmat."

 

Lähteitä:

Maaseudun tulevaisuus 14.2.2019, Helsinki ei päättänytkään vielä puolittaa lihansyöntiä – kaupunginhallitus valmistelee uutta esitystä, https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.379121

Maaseudun tulevaisuus 27.2.2019, Luken tutkija: Naudanlihan ympäristöhaitat on yliarvioitu – "Kaksi hiilivoimalaa tuottaa saman ilmastokuorman kuin on kaikkien Suomen nautojen metaanipäästö", https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.385506

Tekniikka & Talous 20.11.2012, Hiilivoima vain kasvaa – maailmalla pystytetään yli tuhat uutta voimalaa, https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/2012-11-20/Hiilivoima-vain-kasvaa-%E2%80%93-maailmalla-pystytet%C3%A4%C3%A4n-yli-tuhat-uutta-voimalaa-3311633.html

YLE uutiset 1.3.2019, Maapallon kasvipeitteinen ala kasvaa – tutkijat ihmeissään Kiinan ja Intian saavutuksista, https://yle.fi/uutiset/3-10668517

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset