Kimmo Kautio Kokoaan Suurempi Suomi

Vie mummosi ja vaarisi verkkoon

Osallistuin keskiviikkona Riihimäen nuorisovaltuuston järjestämään vaalipaneeliin Riihimäen Lasimuseolla. Paneelissa keskusteltiin muun muassa äänestysikärajan laskemisesta nuorten osallistamiseksi. Panelistit olivat kokolailla yhtä mieltä siitä, että äänestysikärajan voisi laskea kuuteentoista ikävuoteen, mutta ehdolle asettumisen ikärajana on hyvä pitää täysi-ikäisyyttä juridistenkin seikkojen vuoksi.

Turuilla, toreilla, markkinoilla ja marketeilla tapaa kaikenlaista äänestäjää. Tiedostavien äänestäjien protestihenkeä ei voi olla aistimatta, mikä on ollut ilo huomata, mutta nyt kaksien eduskuntavaalien kokemuksella olen huolissani siitä, että edelleen vastaan tulee äänestäjiä, jotka ihan tosissaan sanovat, että eivät ota esitettä, vaan katsovat sitten lehdestä, ketä äänestää. Sama selkosuomeksi: "Katson vaihtoehtoni kovalla rahalla kampanjoivista ehdokkaista."

Tähän viittasin myös paneelikeskustelussa. Totesin, että jos aikuisten ihmisten äänestyspäätökset perustuvat tällaiseen toimintaan, niin kyllä te nuoretkin siihen pystytte!

Sukupolvien pitäisi yhdistää voimansa vaalien alla. Nuorten diginatiivien olisi hyvä viedä mummot ja vaarit verkkoon katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Näyttäkää mummoillenne ja vaareillenne ehdokkaiden Youtube-videoita, blogikirjoituksia ja sosiaalisen median päivityksiä ja kertokaa, että on muitakin vaihtoehtoja.

Ikäihmisten puolestaan olisi hyvä kertoa nuorille elämänkokemuksen kautta, millaiselle perustalle tämä maa on rakennettu. Kertokaa, miten puolueettomuuspolitiikkaan nojautuen olemme nousseet kukoistukseen täällä Neuvostoliiton, myöhemmin Venäjän, naapurissa. Kertokaa omasta rahasta, kertokaa itsenäisyydestä. Kertokaa, että rajatarkastukset ovat suurimmassa osassa maailmaa normaali muodollisuus, eivätkä mitään rasismia, vaikka kaikenmaailman emmakarit eivät sitä ymmärtäisikään.

Kertokaa, että ilmastohysteria on politiikkaa, josta ei tarvitse eikä kannata ahdistua. Kertokaa muinaisista valtiomiehistä, jotka eivät lietsoneet vastakkainasettelua, eripuraa, kuplautumista ja paniikkia suomalaisten välille, vaan toivat kansansa yhteen. Siis oman kansansa! Heidän prioriteettinsa ei ollut Irakin tai Afganistanin kansa. Sellaisia on nykypäivänä vaikea löytää.

Lopuksi haluan kertoa siitä, mitä kohtaan päivittäin, kun torikeskustelut kääntyvät Tähtiliikkeen puheenjohtajaan Paavo Väyryseen. Surullisena kuuntelen kommentteja, joissa Paavon itsensä ikäiset ihmiset haluaisivat lähettää Paavon jo eläkkeelle. Siis eivät nuoret, eivätkä keski-ikäiset, vaan ikäihmiset itse. Siitäkin huolimatta, että Paavon silmissä hehkuu aatteen palo ja rautainen tahto tehdä työtä isänmaansa eteen, vaikka kaikki mahdollisuudet olisi jäädä mukavasti eläkkeelle.

Kuka ikäihmisiä arvostaisi, elleivät edes ikäihmiset itse sitä tee? Haluan ilmaista suuren kunnioitukseni toimeliaille ja aktiivisille yli 70-vuotiaille!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Sukupolvien pitäisi yhdistää voimansa vaalien alla. Nuorten diginatiivien olisi hyvä viedä mummot ja vaarit verkkoon katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Näyttäkää mummoillenne ja vaareillenne ehdokkaiden Youtube-videoita, blogikirjoituksia ja sosiaalisen median päivityksiä ja kertokaa, että on muitakin vaihtoehtoja.

ooo

Mitä jos tuo ei kiinnosta vanhuksia. Iän mukana kiinnostuksen kohteet muuttuvat suuresti, useimmiten enemmän arjen käytännön elämää koskeviksi.

Ilman nettiosaamista pitää tulla toimeen. on nuorten yhteiskunnan rakentajien kunnia- asia huolehtia että tämä toteutuu. Tietoa ei voi syödä, juoda eikä siinä voi asua.

Digihysteria pois.

Käyttäjän kimmokautio kuva
Kimmo Kautio

Totta tämäkin, mutta netittömyys vaaleissa tarkoittaa sitä, että osa ehdokkaista jää löytämättä, koska mediat eivät palvele demokratiaa mitenkään tasapuolisesti.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#3

No sehän kertoo, että yhteiskunta on kasvamassa kieroon.
Apua pitäisi saada pian.

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Valitettavasti valtamedia jättää oleellisia asioita kertomatta vanhuksille.

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Toivottavasti nyt ainakin ampuma-aseiden lippaita omistaville ikäihmisille tiedotetaan eduskunnan hyväksymästä lipaskieltolaiksi kutsumastani aselakiesityksestä ja kehotetaan heitä ottamaan asiasta tarkemmin selvää internetistä. Olen siitä niin sanotusti pitänyt meteliä sosiaalisessa mediassa. Valitettavasti vanhat lippaiden omistajat eivät tästä asedirektiivi- ja aselakiasiasta välttämättä tiedä vielä yhtään mitään.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Vie mummosi ja vaarisi verkkoon....

ooo

Niin.....joku voisi sanoa että älä vie, vaan kuuntele mitä heillä on kerrottavaa omasta nuoruudestaan ja ajoista jolloin kerskakulutusta ei ollut.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset