Kimmo Kautio Kokoaan Suurempi Suomi

Elämä on mukavuusalueen ulkopuolella

Viime eduskuntavaalien alla 14.4.2015 kirjoitin, kuinka hyvissä ajoin syksyllä 2014 aloitettu vaalikampanja kulki vääjäämättä kohti loppuaan. Tämä kirjoitus on kyseisen tekstin päivitetty versio. Muistan tuolloin nauttineeni joka ikisestä hetkestä, jonka sain vaalityössä olla mukana. Ilo vaalikentillä ruokkii aina jaksamista ja motivaatiota. Ihminen ylittää itsensä moninkertaisesti.

Vuoden 2015 eduskuntavaalikampanja oli minulle yksi elämäni opettavaisimmista periodeista. Tuolloin odotukset olivat kovat, koska kampanjoimme hyvällä fiiliksellä ja loistavalla tiimillä, mutta vaalipäivän iltana todellisuus iski vasten kasvoja. Järjetön määrä töitä ja 421 ääntä. Kiittäen nielin pettymyksen.

Kutsumus kansan palvelukseen on ollut koko ajan suuri ja on varmaan turha sitä tähän kirjoittaa, että uskon minulla myös olevan jotain annettavaa politiikan saralla. Jokainenhan sen voi sanoa, että juuri minä olisin se tulevaisuuden suomalainen valtiomies, mutta harva niitä saappaita ihan aidosti täyttää. Identiteettipoliitikoita on liikenteessä pilvin pimein, vastakkainasettelun lietsojia myös. Paljon on myös rahalla rakennettuja henkilöbrändejä. Kuinka paljon on rehellisyyttä?

Minä olen koko kampanjani puhunut kansallisen yhtenäisyyden rakentamisen tarpeesta ja toiminut rehellisenä itselleni ja muille. Olen jättänyt aiemman puolueeni, vaikka oppositiopuolueen riveistä olisi ehkä kannattanut yrittää nyt eduskuntaan toisen kerran. Mutta en voinut edes ajatella kerääväni enää yhtäkään ääntä Suomen kannalta vahingolliselle politiikalle. Sydän sanoi ei. Ei vasemmistolaiselle maahanmuuttopolitiikalle, ei identiteettipolitiikalle. Vasemmistolaisuus lietsoo vastakkainasettelua enemmän kuin yhdistää ja rikkoo enemmän, kuin rakentaa.

Olen hyvin skeptinen, että valtiomieheksi voisi nousta käytännössä lähes ilman rahaa täältä kyräilevästä Hämeestä, jossa naapurille hädin tuskin sanotaan päivää. Muualta muuttaneetkin sanovat täällä ennemmin tai myöhemmin luovuttavansa sen tervehtimisen kanssa. Naapuri kulkee kuitenkin mykkänä ohi. Tiedostan taistelevani tuulimyllyjä vastaan. Tiedän, että minua leimataan selän takana. Paskaa tulee niskaan yksityisviesteillä ja vaalijulisteitamme tuhotaan. Tähtiliike kun on omalla linjallaan ja se on aito kansanliike isänmaan asialla. Tätä ei rahalla saa. Ja se pelottaa erityisesti Hämeen istuvia kansanedustajia.

Politikointi ei kuitenkaan ole tämän kirjoituksen päätarkoitus. Haluan omien kokemusteni pohjalta kannustaa kaikkia lukijoitani omassa elämässään poistumaan mukavuusalueelta, haastamaan itsensä ja tekemään ihan aikuisten oikeasti jotain, jossa oma persoona laitetaan todelliseen testiin. Toivon mukaan siitä saa jonkunlaisen palkinnon ennemmin tai myöhemmin. Jos se palkinto ei ole kansanedustajan paikka, ehkä se on jotain muuta oppia.

--

Minulla on pitkäaikaistyöttömän nuoren tausta. Lapsena pelkäsin ihmisiä niin paljon, että minut oli vietävä kutsuilla toiseen huoneeseen muiden vieraiden keskeltä parkumasta. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni kärsin raskaasti ujoudesta. Koin myös kiusaamista kouluaikoina. Lukion jälkeen jäin kotiin makaamaan, parin välivuoden jälkeenkin aloitetut opinnot jäivät kesken. Olin todella hukassa ja todella pitkään. Elin työmarkkinatuilla, toimeentulotuen luukulla, vanhempien avustuksilla. Sosiaaliset tilanteet olivat kammottavia. Jäin usein mieluummin kotiin.

Urheilua harrastin maalivahtina salibandyssa. Se oli henkireikä. Kun vedin kypärän päähän, heräsin henkiin. Maskin alla oli itseluottamusta, vaikka muille jakaa, ilman maskia ei minkäänlaista. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan puhuvani yleisön edessä tai marssivani Yleisradion vaalikeskusteluun kaiken kansan silmien alle tietäen, että mokaaminen päätyisi YouTuben katsotuimpien ja sosiaalisen median jaetuimpien joukkoon, yleiseksi naurunaiheeksi.

Elämäni kaksi tärkeintä käännekohtaa ovat tähän mennessä olleet poikani syntymä vuoden 2008 joulukuussa ja sen jälkeen oman elämänfilosofiani tunnistaminen joskus hieman myöhemmin. Tarkkaa ajankohtaa en muista, mutta tapahtumaketju on ollut jotakuinkin sellainen, että salibandyn peliuran jälkeen kiinnostuin valmentamisesta niin palavasti, että oli pakotettava itsensä eteenpäin sillä uralla. Se aloitti elämässäni rankan itsetutkiskelun ja toisaalta myös kovan itseni kehittämisen kauden, joka jatkuu edelleen, enkä aio sallia itselleni sen lopettamista. Peloista viis, aion tehdä niitä asioita, joita haluan. Kokea paljon, elää täyttä elämää piirtämättä itselleni rajoja.

Luokittelen itseni eksistentialistiksi, sillä ranskalaisfilosofi Jean-Paul Sartren filosofiaan perehtyminen avasi minulle kokonaan uuden, uljaamman maailman. Sen lisäksi, että olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa hyvinvointivaltiolle, joka mahdollisti pärjäämiseni elämäni suvantovaiheessa, olen kiitollinen myös Sartrelle. Suosittelen eksistentialismin ydinajatuksiin tutustumista jokaiselle ujoudesta kärsivälle. Se opettaa riippumattomuutta ja kehittää omaa ajattelua. Elämä on sitä mitä siitä teet, rajoituksia ei ole. Moraalinsa ja arvonsa voi valita minä päivänä tahansa uudelleen. Suhtautumisensa mihin tahansa voi valita. Minä valitsen kansan asian omakseni. Valitsen rakastaa sitä mitä pelkäsin; teitä suomalaisia, ihmisiä!

Oman elämänfilosofian avautuminen ja mukavuusalueilta poistuminen on johtanut myöhemmin moniin hyviin asioihin. Pääsin työelämän syrjään kiinni, tein harrastuksesta ammatin pitkäksi aikaa. Kaikki ei tietenkään koskaan ole vain omissa käsissä, mutta muutos suhtautumisessa elämään on ollut avainasemassa. Ei pidä väheksyä sen voimaa, miten itselleen puhuu oman päänsä sisällä. Joku voi vinkua tähänkin vastaukseksi, etten ole tehnyt mitään tai saanut elämässäni mitään aikaan. Heille voin kertoa, että minä huutelin nimimerkin takaa netissä kakarana. Ne ajat ovat ohi.

Itseni löytämisen jälkeen olen työskennellyt kaupan alalla, opiskellut erilaisia asioita sekä oppilaitoksissa että itsenäisesti, tosin hieman epäviisaasti ilman tutkinto-orientoituneisuutta. En omaa korkeakoulututkintoa vieläkään, se on yhä menneisyyteni virhe, joka odottaa korjaamistaan, pärjätäkseni entistäkin paremmin tässä tutkintouskovaisessa maassa. Asiantuntijan työ TE-toimistossa on näyttänyt tälle entiselle pitkäaikaistyöttömälle nuorelle maailman toisella puolella pöytää. Elämä on edessä ja ehkä sitä on myös vaalien jälkeen?

Vuodenvaihteessa 2016-2017 koin avioeron, josta kuitenkin selvisin yllättävänkin nopeasti. Suurin oppi siitä prosessista on oman äärimmäisen herkkyyden tunnistaminen ja se, että elämä on todella hauras ja joskus taiteillaan todella ohuella langalla. Kaikki eivät selviä koskaan, jotkut luovuttavat. Omaa selviytymistäni auttoi uusi rakkaus joulukuussa 2017. Se oli jotakin, mistä olin unohtanut haaveilleeni. Tässä mielessä ero oli onnenpotku. Ehkä niin oli tarkoitettu. Olen äärettömän kiitollinen.

 

 

Lopuksi pari runoa omasta tuotannostani iloksenne tai ärsytykseksenne:

 

Avara sielu

Joka syntyy ilman syytä

puhuu sydämellä

siemen kaikissa sanoissa

sanoissa, jotka jäävät elämään

sattuman varassa

hankkivat itse kohtalonsa

joka elää aitoa elämää

elää myös kuolemaansa

taistelee täydellisyydestään

ja kun kohtalon oikusta

kadottaa kaikkiyhteyden

alistuu empiiriseen aikaan

olla vapauden mustaa multaa

 

Vakio

Elämä on voimassa toistaiseksi

voimattomuudessa ikuisesti

ota hullunkiilto silmissä

lempeästi kiinni

 

Elämän ylioppilas

Olen elämän ylioppilas

ylikoulutettu unelmoimaan

mutta elämä ei ole enää avoinna

lähetä hakemuksesi toissapäivänä

tiedä huomisesi ennen eilistä,

jotta ehdit myöhästyä

parasta ennen kuolemaa

viimeinen hyväksikäyttöpäivä

hakattu kiveen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset