Kimmo Kautio Kokoaan Suurempi Suomi

Lännettyminen sopimuksin ja liittosuhtein ei tee Suomesta länsimaata

  • Twitter-gallup liittovaltiokehityksestä
    Twitter-gallup liittovaltiokehityksestä

Mark Andersson kirjoitti 21.5.2019 Uuden Suomen Puheenvuoro -blogissaan Suomessa vallitsevasta yhden totuuden narratiivista Ukrainan sotaan ja Krimin valtaukseen liittyvien tapahtumien suhteen. Kirjoituksessaan Andersson kuvailee tuota narratiivia ja kommentoi lähteet mainiten sitä seuraavasti:

"Tuosta kaikesta ollaan eri mieltä Venäjän ja sen liittolaisten lisäksi myös useimmissa länsimaissa, joiden media ei ole takertunut läntiseen narratiiviin yhtä hysteerisesti kuin Suomen valtamedia. Läntisestäkin mediasta voi lukea, että Ukrainan vallananastusta masinoitiin USA:sta ja EU:sta käsin, hallintoon istutettiin lännestä tuotettuja ukrainalaisia, Ukrainan venäläisten ja venäjän kielen erityisasemaa uhattiin, jolloin Krimillä palvelleista 16 000 Ukrainan armeijan sotilaasta 14 000 vaihtoi puolta, järjestettiin kansanäänestys, jonka näennäisen laittomuuden takasivat USA:n ja Ukrainan vaatimus olla lähettämättä Krimille ETYJ:n vaalitarkkailijoita, vaikka paikallishallinto nimenomaisesti heitä oli pyytänyt. Näistä ei Suomen mediassa ole pukahdettu."

Itse olen lukenut viime päivinä Katja Boxbergin ja Taneli Heikan kirjaa Lumedemokratia (WSOY, 2009). Teoksessa suomitaan kovin sanoin konsensus-Suomea, jossa on tilaa vain yhdelle totuudelle. Kirja on varsin mielenkiintoinen ja monelta osin edelleen ajankohtainen, mutta sen kritiikitön länsimielisyys ja suomettumisen aikakauden syyttäminen tästä keskusteluilmastosta on häiritsevää. Näin kymmenen vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen voi kuitenkin todeta, että konsensus on kääntynyt nimenomaan länsimieliseen suuntaan. "Syy" on poistunut, mutta ilmiö jäi: Meille mahtuu vain yksi totuus.

Mielipiteiden ilmatilaa valtamedioiden päätoimittajina ja vakioasiantuntijoina hallitsevat tänä päivänäkin eliitin hännystelijät ja sosiaalisessa mediassa suurta huomiota nauttivat hyödyttömät idiootit, jotka toistelevat valtamedioiden suoltamaa narratiivia asiassa kuin asiassa. Jos siitä narratiivista joku jotenkin poikkeaa, otetaan hänet maalitauluksi ja heilutellaan leimakirveitä.

 

*******

 

Suomalaisuudelle kovin tyypillistä ja kansanomaista on alamaisuus. Neuvostoliiton hajottua alamaisilla oli kova kiire etsiä uusi isäntä, joka löydettiinkin nopeasti Brysselistä. Tarjolla ollut mahdollisuus aitoon itsenäisyyteen hukattiin. Pian Suomi liittyi myös euroon, joka on useiden asiantuntijoidenkin toimesta todettu virheeksi, mutta koska eliitti on haluton käymään keskustelua virheen korjaamiseksi, ei hännystelevä mediakaan anna sille keskustelulle tilaa tai tuo sitä esiin.

Edellinen pätee myös keskusteluun EU:n liittovaltiokehityksestä: Robert Schuman mainitsi jo EU:n ensiaskeleeksi kutsutussa julistuksessaan vuonna 1950 Euroopan liittovaltiotavoitteen. Keski-Euroopasta on viime vuosina kantautunut vaatimuksia yhteisestä puolustuksesta, budjetista, valtiovarainministeristä ja perustuslaista, joka synnyttää liittovaltion. Silti meillä ihmetellään huuli pyöreänä, että mikä ihmeen liittovaltiokehitys, mitä merkkejä sellaisesta on ja kuka sellaista muka ajaa, ikään kuin kyse olisi jostakin täysin tuulesta temmatusta salaliittoteoriasta.

Tähän liittyen järjestin twitterissä pienimuotoisen kyselyn. Kysymys kuului "Haluatko, että EU:sta muodostetaan Suomen valtiollisen itsenäisyyden lakkauttava liittovaltio?" Vastaajista 77% vastasi ei, mutta yllätyksekseni peräti 23% vastanneista ilmoitti haluavansa liittovaltiota. Kysely sai twitterissä yli 17 000 näyttökertaa ja siihen vastasi 655 käyttäjää.

 

*******

 

Siitä huolimatta, että suomettumisen suunta on viime vuosikymmenten aikana kääntynyt 180 astetta idästä länteen, Brysselin ja Washingtonin suuntaan, on keskusteluilmapiiri edelleen aivan yhtä ummehtunut. Suomen lipuminen ajopuuna aina Euroopan liittovaltioytimeen asti ja syventynyt sotilaallinen yhteistyö Yhdysvaltojen ja Naton suuntaan eivät ole tehneet Suomesta ilmapiiriltään aitoon vuoropuheluun kykenevää kansakuntaa ja aidosti länsimaista demokratiaa.

Ajan hermolla oleville tämä ilmenee ainakin suomalaisessa Eurooppa- ja ilmastopolitiikassa, joista keskusteltaessa rintamasta lipeäviä "häiriköitä" pyritään huutamaan hiljaisiksi. EU- ja Nato-kriittiset ovat kielenkäytössä "menneisyyden edustajia", "Kremlin kellonsoittajia" tai "Putinin kätyreitä" vain siksi, että joidenkin mielestä Venäjän kanssa ei saa olla mistään koskaan samaa mieltä. Ilmastohysteriaa kyseenalaistavia puolestaan pidetään vähintäänkin typeryksinä, jotka kehtaavat kyseenalaistaa erehtymätöntä oraakkelia; tiedettä.

Tässä maassa älymystölle naureskellaan ja irvistellään, sillä Suomessa muodollinen pätevyys ja annettu status tulevat arvoasteikolla paljon ennen älyä. Boxberg ja Heikka kirjoittavat Lumedemokratia -teoksessaan:

"Länsimaissa keskustelevaa joukkoa, joka kehittää yhteiskuntaa heittämällä peliin uusia ajatuksia, kutsutaan älymystöksi. Suomessa he ovat paitsiossa tai pitävät ajatuksensa omana tietonaan. Älymystön luonteeseen kuuluu sanomisen pakko ja osallistuminen julkiseen keskusteluun. Älymystö ei voi vaieta. Jos se ei osallistu, sitä ei enää ole.

Aivan tavallisetkin ihmiset huomaavat tämän ja huokaisevat alistuneesti, että "Suomeen mahtuu kerrallaan vain yksi mielipide." Asian vakava puoli on, että maa, jossa on kerrallaan vain yksi mielipide, ei voi olla demokratia. Se on nyky-Venäjän kaltainen ohjattu demokratia. Demokratian tunnusmerkkeihin kuuluu keskustelu erilaisista yhteiskunnallisista ihanteista ja reilu poliittinen kamppailu vallasta."

Uskonvapaudessa saa tietysti uskoa mitä haluaa, mutta lännettyminen sopimusten ja liittosuhteiden kautta ei tee nyt eikä tulevaisuudessakaan Suomesta ilmapiiriltään yhtään liberaalimpaa tai demokraattisempaa länsimaata. Sen voi tehdä vain keskusteluilmapiiri, jossa kaikki näkemykset Suomen suunnasta ovat yhtä tervetulleita ja arvostettuja. Sen voivat tehdä keskustelijat, jotka arvostavat myös vastakkaisia näkemyksiä ja sen voi tehdä media, joka hännystelyn sijaan antaa tilaa kriittiselle älymystölle, eriäville mielipiteille ja kilpaileville narratiiveille.

 

Mark Andersson: Uskooko joku vakavissaan Krimin palauttamiseen? http://kyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276265-uskooko-joku-vakavissaan-krimin-palauttamiseen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän IonMittler kuva
Ion Mittler

Minulla on sellainen mielikuva, että varsinainen sensuuri on poistunut verrattuna Neuvostoliiton aikoihin, jolloin ihan konkreettisesti valtiovalta saattoi painostaa tai suorastaan määrätä lehdistön vaikenemaan joistakin asioista.

Nykyään kukin poliittisen blogin kirjoittaja (täälläkin US blogeissa), poliitikko tai puolue (myös puolueen lehdessä) tuo kyllä omat näkemyksensä esiin varsin vapaasti ja kenenkään ennalta sensuroimatta. Eri mieltä olevat saattavat kyllä käynnistää äänekkään huutoväittelyn, mutta jos sitä sietää, niin muutoin sananvapaus ja lehdistönvapaus kyllä vallitsee.

Suuret sanomalehdet, ns. valtamedia, on yleisesti ottaen jonkun verran kallellaan oikeistolaiseen suuntaan, mikä ei ole kovin yllättävää, kun huomioidaan että ne ovat liikeyrityksiä, ja minkä tahansa yrityksen omistajat ja johtajat ovat tilastollisesti todennäköisemmin hieman Kokoomuksen suuntaan kallellaan mielipiteissään. Valitettava totuus on että myös valtion omistama YLE, jolta toivoisi neutraaliutta, on varsin reippaasti kallellaan kotimaisen ja globaalin oikeiston suuntaan: USA on aina oikeassa ja moraalisen kritiikin yläpuolella, ja Venäjä aina väärässä ja moraalisen kritiikin alapuoella.

Mitä tulee kaikenlaisten mielipiteiden kunnioittamiseen, jos joku poliitikko peilaa omien äänestäjiensä rasistisia asenteita julkisen lausunnon tai blogitekstin muodossa, sitä ei kunnioiteta, vaan noustaan rajuun hyökkäykseen vääränlaisen mielipiteen tuhoamiseksi. Tähän ei ole helppoa ratkaisua, koska jotkut aiheet ja mielipiteet aiheuttavat niin kokonaisvaltaista inhoa tai raivoa ihmisissä, se purkautuu sanasodaksi blogien sivuille.

Myös Venäjä herättää melko helposti tilanteen jossa Venäjän vastainen rintama lyö toista keskustelun osapuolta kaikilla mahdollisilla solvauksilla ja pilkkauksilla mitä sanavarastosta vain löytyy. On valitettava totuus, että hyökkäys on paras puolustus. Raivokas toisen osapuolen inhotuksi tai naurunalaiseksi tekeminen on joidenkin ihmisten uskomuksen mukaan ilmeisesti toimiva väittelyn taktiikka. En ole kylläkään vakuuttunut siitä, kuinka moni oikeasti muodostaa mielipiteensä sellaisen päättömän nimittelyn ja höyryämisen perusteella. Uskon että suurin osa ihmisistä on valinnut omat mielipiteensä jo etukäteen, eikä keskusteluissa nähtävillä ylilyönneillä ja solvauksilla ole todellisuudessa sitä vaikutusta kuulijoiden mielipiteisiin, jota näppäriä sanaleikkejä keksinyt raivokas kirjoittaja ehkä kuvittelee saavansa aikaan.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Vaikka Venäjä ei palauttaisi ryöstämiään Kuriilia, Karjalaa ja Krimiä, niin on yritettävä ainakin estää ettei se uskaltaisi jatkaa valloituksiaan.

Stalinilta jäi homma kesken, tynkä-Suomi on seuraava helppo kohde.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset